SF3D ?

SF3D OC

SF3D OC on brändi, joka on syntynyt vuonna 2009 SF3D nimimerkkiä käyttävän Petri Korhosen ja Jimm's PC storen yhdistettyä voimansa. Jimm's PC store on alan pioneeri suomessa ja alkujaan yritystoiminta lähti käyntiin ylikellotettujen komponenttien myynnillä. Oli luonnollista, että suomen vahvin komponenttimyyjä ja erinomaisten pelikoneiden kasaaja yhdistää osaamisensa ylikellotuksen saralla erinomaisesti menestyneen henkilön kanssa. SF3D OC tuotemerkillä pyritään tuomaan lisäystä premium tason pelikonepaketteihin, eli laatua pyritään korostamaan yli muiden ominaisuuksien.

SF3D on ollut läheisessä yhteistyössä eri komponenttivalmistajien kanssa vuodesta 2007 lähtien ja tästä syystä uusi teknologia on ollut yleensä käytössä jo ennen tuotteiden julkaisupäiviä. Tällä tavoin olemme askeleen edellä kilpailijoita, sillä voimme suunnitella etukäteen tulevia kokoonpanoja. Laaja kontaktiverkosto auttaa lähestymään eri valmistajia ja ideoimaan yhdessä miten kuluttajille voisi tarjota entistä parempia tuotteita. Tällainen tuotekehitys takaa sen, että jatkossakin SF3D OC pelikoneet ovat markkinoiden nopeimpia ja luotettavimpia.

Yhteistyöverkoston avulla on valittu viralliset yhteistyökumppanit, joiden tuotteita käytetään kokoonpanoissa. Yhteistyökumppaneita on esimerkiksi, Bitfenix, ASUS, MSI ja G.Skill. Kaikki merkit ovat tunnettuja laadustaan ja erittäin kestävistä komponenteista, joissa on ajateltu jo etukäteen ylikellotuksen tuomia rasitteita.

SF3D OC brändi jatkaa kehittymistään ja tulevaisuudessa on tarkoitus tehdä entistä enemmän eroa perinteiseen tietokoneiden myyntiin / kasaukseen.

SF3D OC Historiaa

*1988 - Ensikosketus tietokoneisiin
*1998 - Tietokoneen sisukalut tutuksi ja komponenttien vaihtelua
*2001 - Oman tietokoneen kasaaminen ja ylikellotuskokeiluja
*2003 - Todellinen ylikellotus alkaa
*2004 - Ylikellotusta vedenjäähdyttimellä ja kuivajäällä
*2006 - Nestetyppi ylikellotus alkaa
*2007 - Yhteistyö Foxconin kanssa alkaa emolevyjen tuotekehityksen osalta ( Lopputuote BlackOPS X48 emolevy), HIT 2007 tapahtuma Pietarissa. HWbot.org maailman ranking TOP 5
*2008 - ASUS yhteistyö alkaa ja ensikosketus ROG Rampage Extreme emolevyyn. Ylikellotuskisat Hong Kongissa (AOCC 2008),MSI Master overclocking arena 2008 (Amsterdam Hollanti), Gigabyte GOOC 2008 (Taipei Taiwan), Intel OC event (Tukholma Ruotsi) HIT 2008 event (Pietari Venäjä) AMD First touch event Phenom II (Chicago, USA), HWbot.org maailman ranking TOP 3
*2009 - AMD "The Experience" Liquid Helium event (Las Vegas, USA), MSI Master OC Arena 2009 (München Saksa), MSI Master OC Arena 2009 Finaali (Peking Kiina), Gigabyte GOOC 2009 (Taipei Taiwan), ASUS ROG Showdown Dreamhack 2009 (Jönköping Ruotsi), Intel OC event 2009 (Tukholma Ruotsi) SF3D OC Gathering (Tampere Suomi) Gigabyte TweaKing event 2009 (Pariisi Ranska), Ditec OC competition 2009 (Wien Itävalta) HWbot.org maailman ranking TOP 2
*2010 - MSI OC elite summit 2010 (Taipei Taiwan), Gadget show 2010 ( Birmingham Englanti), Campus Party Madrid 2010 ( Madrid Espanja) MSI Master overclocking Arena 2010 final (Taipei Taiwan) Intel OC event 2010 (Tukholma ruotsi), Assembly Winter 2010 (Helsinki Finland), Assembly Summer 2010 (Helsinki Suomi) SF3D OC Gathering (Tampere Suomi), HWbot.org maailman ranking 2 sija (Hetkellinen 1 sija)
*2011 - ASUS OC weekend (Tukholma Ruotsi), Intel OC event 2011 (Tukholma Ruotsi) SF3D OC Gathering + Assembly Summer 2011 (Tampre, Helsinki Suomi) HWbot.org maailman ranking Vetäytynyt tauolle -

Maailmaa on siis tullut kierrettyä ja tapahtumien sekä muun toiminnan ohella SF3D on rikkonut useita maailmanennätyksiä. Maailmanennätykset ovat olleet hallussa miltei jokaisessa testiohjelmassa mitä löytyy. Hwbot.org maailman rankingissa SF3D oli vähintään TOP 5 ryhmässä vuodesta 2007 vuoteen 2011 eli 5 kautta/vuotta.
Vuonna 2011 perhesyiden takia matkailua on täytynyt vähentää rajusti, mutta toiminta on kehittynyt kotimaassa eteenpäin. Jatkossa SF3D OC brändi tähtää kotimaan toiminnan kehittämiseen ja ylikellotustoiminnan lisääntymiseen.