Bulldozer loppusanat
Olin henkilökohtaisesti ladannut melko paljon odotuksia uudelle Bulldozer arkkitehtuurille. Ylikellottajana Sandy Bridge aikakausi on ollut tappavan tylsää, sillä prosessorien ylikellotus on lähinnä tuurista kiinni. Jos olet erittäin varakas tai sinulla on muuten mahdollisuutta testata paljon prosessoreita, olet voittaja. Tällainen tilanne ei ole kenellekkään oikeasti hauska, joten odotin, että Bulldozer tulisi ja työntäisi Sandyt montun pohjalle. Käry alkoi haisemaan jo kesällä, kun julkaisua viivytettiin ja tsekkiläinen OBR nimimerkkiä käyttävä AMD vihaaja julkaisi omia testituloksiaan HWbot.org foorumilla. Tulokset eivät näyttäneet hyvältä ja takaraivossa alkoi olla pieni pelko siitä, että omat odotukset on olleet liioiteltuja.
Huhut ja vuodot lisääntyivät julkaisun lähestyessä, mutta henkilökohtaisesti suurin isku kasvoille tuli ensitestien jälkeen. Suorituskyky ei ollut juurikaan parantunut edelliseen Phenom II arkkitehtuuriin verrattuna ja se oli jopa huonompi tietyissä tilanteissa. Etenkin ne ohjelmat, joista henkilökohtaisesti pidän ylikellotustesteissä ovat ottaneet eniten osumaa ja tätä pidän erittäin negatiivisena asiana.
Jokin meni siis vikaan suunnitteluvaiheessa ja kertomukset automatisoidusta piirisuunnittelusta ei välttämättä mene kovin kauas totuudesta. Kukaan ei voi kirkkain silmin väittää olevansa tyytyväinen nyt julkaisuihin malleihin ja jos väittää, niin valehtelee. Faktaa on se, että tuote ei ole nykyisessä markkinatilanteessa kilpailukykyinen ja aggressiivinen hinnoittelu ei tee eroa kilpailijoiden vastaaviin tuotteisiin. Olen henkilökohtaisesti pahoillani AMD:n puolesta ja toivon, että huhuttu B3 revisio tai tulevaisuuden uudet ytimet tuovat mukanaan parannuksia, joilla kilpailukyky paranee.
Nähtäväksi jää myös uusien ohjelmistojen vaikutus Windows 8:n myötä, jolloin suorituskyvyn tulisi parantua hieman. Tietyissä testeissä välähdellyt hyvä suorituskyky voisi antaa viitteitä siitä, että arkkitehtuurissa on potentiaalia, mutta se on vielä liian tuore ollakseen hyvä.
Hyvää ja Huonoa
Hyvää
* Hinta
* Suorituskyky tietyissä moderneissa sovelluksissa
* Ei vaadi välttämättä uutta emolevyä Phenom II käyttäjältä
* Ylikellotusominaisuudet etenkin kunnollisilla jäähdytysmenetelmillä (Nestetyppi)
Huonoa
*Yleinen suorituskyky
*Lämmöntuotto ottaen huomioon 32nm valmistustekniikan
*Myöhästynyt tuote ja ei vastannut valmistajan etukäteen luomia mielikuvia
Artikkelin sisältö:
1.) AMD Bulldozer (Zambezi)
2.) Testikokoonpanot ja testitulokset
3.) Ylikellotustulokset ilmajäähdytyksellä
4.)Extreme ylikellotus nestemäisellä typellä
5.) Loppusanat
Kuvat ja Teksti: Petri Korhonen



