AMD HD 7970 Xtreme ylikellotusta!
AMD HD 7970 näytönohjain julkaistiin joulukuussa 2011 ja nyt kokemusta korteista on kertynyt siihen malliin, että on aika aloittaa kunnon ylikellotustetit.
Aina uuden näytönohjainsukupolven tullessa markkinoille kestää hetken, ennen kuin kokemus kyseisen mallin ylikellottuvuudesta ja skaalautuvuudesta on riittävä kovempiin ennätysyrityksiin. Omalla kohdalla ensimmäinen kosketus 7970 korttiin nestetyppijäähdytteisenä tuli SF3D OC gathering tapahtumassa. Tuolloin minulla ei ollut mitään tietoa millä tavalla kortit ylikellottuvat, sillä ainoat julki tulleet extremeylikellotus tulokset olivat tehty ASUS Taiwanin toimistolla, eli kyseisen firman pääkallopaikalla. Ensikosketus meni hyvin ja tulokseksi muodostui 13742 pistettä.
Kuten aina aiemminkin, ei ole ihan sama minkä testikappaleen käsiinsä saa. Tälläkin kertaa ensimmäinen näytönohjain ei ollut mikään huippuyksilö nestetypellä ylikellotettaessa, sillä kortissa olleessa GPU:ssa oli hyvin alhainen virtavuoto. Toinen näytönohjain tuli minulle vaihtokaupan kautta, sillä ystäväni Atso Tarujärvi vaihtoi oman HD 7970 korttinsa käypään tavaraan. Hänen ostamansa näytönohjain oli kelvottoman huono ilmajäähdytyksellä ja jännitteisiin ei voinut kajota lainkaan. Kortin ASIC Quality arvo olikin jopa 83,5%, joten kysessä oli paljon virtaa vuotava GPU.
HD 7970 näytönohjain vaatii useita modifikaatioita, jotta sillä voidaan tehdä kunnollisia testiajoja nestetypen kanssa. Alla olevasta kuvasta selviää osa käytetyistä modeista.
Jännitettä kontrolloidaan Vgpu, Vmem, Vpll osalta monikierrostrimmereillä ja OCP (over current protection, ylivirtasuoja) kytketään pois päältä liittämällä näytönohjaimeen juotetut kaksi johtoa ASUS Rampage IV Exrtreme emolevyyn. Tämän jälkeen käyttöjärjestelmässä voidaan käyttää DIVI+ VRM ohjelmaa, jolla voidaan poistaa prosessorin OCP ominaisuus ja nyt säädöllä on vaikutus myös näytönohjaimeen.
Kun modifikaatiot ovat valmiita voidaan kokoonpano valmistella kovempaan testaamiseen. Komponentit eristetään huolellisesti perus vessapaperi solukumieristyksillä ja tämän jälkeen tehdään ns. bootti testi. Jos kaikki on kunnossa voidaan aloittaa nestemäisen typen annostelu. Testaamisen apuvälineiksi tarvitaan lämpömittarit, joissa on oltava luotettava lukualue yli -200C° pakkaslukemilla. Tarvittavia apuvälineitä ovat myös yleisjännitemittari, ruuvimeisseli monikierrostrimmereiden säätöön ja mahdollisesti ampeerimittari (pihtimalli)
Tämän jälkeen lämpötiloja aletaan laskemaan tasaisesti ja prosessorin osalta jäädään noin -40C° tienoille, jolloin Core i7 3960X prosessori toimii vakaasti 5400MHz kellotaajuudella. Käyttöjännitettä prosessorille syötetään noin 1.68V.
Näytönohjaimen osalta lämpötilat lasketaan aina -184C° tienoille, joka on kylmin saavutettavissa oleva lämpötila kokoonpanon ollessa käynnissä. Ilman kuormaa kuparikulho jäähtyy lopulta yli -195C° lukemiin.
Kokoonpano testisessiossa on yleensä tämä:
*Intel Core i7 3960X
*ASUS Rampage IV Extreme
*AMD HD 7970 Refernssi
*G.Skill 16GB Ripjaws-Z 1200MHz 10-12-10
*Corsair AX 1200W
*Kingston HyperX SSD / Kingston V200+ SSD
*Windows 7 64-bit käyttöjärjestelmä
*SF3D OC inflection point nestetyppikulho prosessorilla ja ryba fat pot näytönohjaimella.
*Näytönohjaimen VGPU 1.55V-1.65V, Vmem 1.75V, VPll 1.15V
*Asic Quality 83,5% = high leak
Katso video testaamisesta!
Kuvankaappaus henkilökohtaisesta ennätyksestä 3Dmark11 testissä. Tulos P 14791 on tällä hetkellä sijalla 2. maailman rankingeissa. Ainoastaan Asuksella työskentelevä Andre Yang on ajanut korkeamman tuloksen.
Markkinoille on alkanut ilmaantua valmistajien omilla piirilevyillä olevia 7950 / 7970 näytönohjaimia ja onkin mielenkiintoista nähdä onko valmistajat ottaneet ydinten virtavuotoarvot huomioon ja auttaako voimakas virransyöttö pienemmällä valmistustekniikalla valmistettuja ytimiä. Tuleva kevät tulee olemaan ylipäänsä mielenkiintoinen lukuisien tuotejulkaisujen myötä. Saapa nähdä pitääkö HD 7970 pintansa Nvidian tekelettä vastaan.
Komponentit testeihin toimitti Jimm's PC store!
Testaaja: Petri Korhonen





